PEKKA LANKIA

TALOLLINEN, METSÄTALOUSYRITTÄJÄ, HHJ

Olen syntyperäinen joutsalainen, s. 1959. Juurtunut vahvasti paikalliseen maaperään. Esi-isäni Jeremias Otonpoika tuli talolliseksi Lankiaan Marian ilmestyspäivänä v. 1886. Itse edustan neljättä sukupolvea tuossa ketjussa vastaten isännyydestä v. 1982 alkaen.

Yrittäjänuraani on mahtunut karjataloutta ja kasvinviljelyä, perunantuotantoa ja jatkojalostusta, sekä pienimuotoista tienhoitourakointia. Tätänykyä painopiste on metsätaloudessa tilan peltojen ollessa vuokrattuina nuoremmalle naapurin karjatilalliselle.

Kunnallishallinnosta minulla on kokemusta neljältä eri vuosikymmeneltä aina 1980-luvulta alkaen: valtuutettuna, kunnanhallituksessa sekä eri lautakunnissa jäsenenä ja puheenjohtajana. Vaalikauden mittaisen tauon jälkeen aloitan jo viidennen vuosikymmenen kuntapäättäjänä: valtuutettuna, hyvinvointi- ja sivistyslautakunnan jäsenenä sekä Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajana.

Kaksi vaalikautta osallistuin maakuntahallituksen työskentelyyn, joista jälkimmäisen sen varapuheenjohtajana. Tuo jakso antoi laajempaa tuntemusta maakunnan arkeen.

Kunnallis- ja maakuntahallinnon rinnalle oli minulla tilaisuus saada toisenlaista näkökulmaa maakunnan hyvinvoinnin edellytyksiin toimiessani Keski-Suomen Osuuspankin hallituksessa vv. 2009-2020, viimeiset kuusi vuotta varapuheenjohtajana.

Perhe, luonto ja liikunta muodostavat keskeisen sisällön elämääni. Niihin pääset kurkistamaan allaolevista linkeistä.

Twitter    |    Facebook    |    Instagram